Eilen onnistuin olemaan loppu päivän syömättä ja kalorit jäi alle tuhannen, oon tyytyväinen. Tässä päivässä ei sitten paljon hurraamista ookkaan...
Huomenna poikaystävän ylppärit. Ahdistaa. Siellä on ihan hirveesti ihmisiä, ja mulla on kaikki läskit paljastava vartalonmyötänen mekko. Se on ihanan värinen ja mallinen, mutta mun päällä kaikki vaan näyttää niin rumalta. Ja voin jo niin kuvitella kuinka kaikki tuijottaa, kuinka kaikki on kauniimpia ja hoikkia ja täydellisiä, varsinkin sen sisko. Se on niin kaunis ja luonteeltaan ihana ja kiltti. Ja mä oon taas se huonompi, turha, ruma, läski. Kaikille tulee vaan hyvä mieli kun ne tuntee ittensä paremmaks ja kauniimmaks.
Ja sitten vielä se ruokamäärä. En halua syödä. Inhoon syödä kun on ihmisiä ympärillä, inhoon sitä kun pitää miettiä ahdistukseen asti kuinka paljon lautaselle ottaa. Jos otan vain vähän, kaikki ihmettelee, miks tollanen läski ei syö, kun siitä näkee, että se syö muutenkin, ja jos otan enemmän mua ahdistaa ja varsinkin sitten jos huomaan jonkun muun ottaneen vähemmän ruokaa.
Mun poikaystävän perhe ja sukulaiset on kyllä oikeesti tosi mukavia, ne hymyilee ja puhuu musta kivasti ja yrittää jutella, vaikkei musta varmaan paljon irti saa. En vaan usko ihmisiä, en luota niihin. Vaikka joku kehuis mua ja sanois kauniiks, niin aattelen vaan että se valehtelee, ja ajattelee oikeesti ihan muuta. Otan monet kommentit vittuiluna.
Mun pitäis olla kuin nukke, että olisin sulle täydellinen.
Ja joo mun ei ehkä pitäis miettiä mitä muut musta ajattelee, koska oon niin vainoharhanen ja tuun hulluks tätä menoo.
Paino heiluu tällä hetkellä 53 ja 54 välillä, mutta ruksi tulee vasta sitten kun se heiluu enemmänkin 53 ja 52 välillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti