En halua sairastua

Olin tänään lääkärissä terveystarkastuksessa, kun oon lähdössä ens talvena vaihtoon ja täyttelen sellasia lappuja. Oli niin ahdistavaa. Siinä lapussa, jonka se lääkäri täytti, kysyttiin oonko ollut psykologilla tms koskaan ja hetken mietin päässä, mitä sanon, mitä oikeen sanon. Ja sitten paniikissa vastasin vaan, että en. Mä niin häpeen niitä aikoja kun viiltelin ja olin ihan kamala muutenkin. No mutta seuraava kysymys olikin sitten, mistä syystä oon viimeksi ollut lääkärissä: tikkien poisto. Sitten se lääkäri rupes lukeen vähän tarkemmin sitä, ja siellähän ne kaikki luki, viiltelyä, psykologillakäyntejä, ja voi luoja mua ei oo ikinä, ei ikinä, hävettäny ja ahdistanu niin paljoo. Pahinta oli kun valehtelin sille aluks. Sen lääkärin suhtautuminen muhun muuttu kyllä aivan heti, ja kai ihan syystäkin. Kumpa voisin palata takaisin ajassa ja muuttaa menneisyyttäni, tekisin kaiken toisin.

Mua harmittaa, kun tajusin, että ne virheet mitä oon tehny silloin murrosikäsenä, tulee vaikuttamaan mun koko loppuelämääni. Aina tulevaisuudessakin kun meen lääkäriin, ne kattoo mua oudosti. Varmasti toikin ajatteli, että voi luoja ei tollasta hullua voi mihinkään päästää.
En oo enää sellanen. Oon muuttunu ja kasvanu ihan hirveesti tän ekan lukiovuoden aikana, ja oon saanu mun poikaystävältä tukea pahaan oloon ja oon oppinu purkaan sitä terveemmällä tavalla. Haluan toteuttaa mun unelmani ja lähteä vaihtoon, oon niin pitkään odottanu sitä. Pelkään vaan mitä ne siellä ajattelee kun paperissa lukee noista mun ongelmista, ja luultavasti mikään perhe ei halua tällästä idioottia kotiinsa. Eihän ne sitä tiedä, että oon muuttunu.
Toivon niin kovasti, että kaikki menis hyvin, ja siitä tulis yks elämäni parahaimmista vuosista!

Se lääkäri kysy myös tästä mun painon putoamisesta, koska siinä lapussa kysyttiin kaikenlaisista taudeista ja sairauksista ja tottakai syömishäiriökin oli siinä listassa. Oletko tyytyväinen vartaloosi, syötkö kunnolla... Sanoin valehtelin, että oon vaan alkanu liikkuun vähän enemmän, ja oon ihan tyytyväinen itteeni, eikä mulla oo mitään ongelmaa. Sillä hetkellä tajusin, että en ikinä halua joutua mihinkään lääkäriin tai psykologille tän laihduttamisen takia. En halua sairastua anoreksiaan tai mihinkään muuhunkaan syömishäiriöön.

Miksen sitten vaan lopeta tätä pelleilyä? Miksen lopeta kaloreiden laskemista ja ruokapäiväkirjan pitämistä? Miksen vaan ottais rennosti ja unohtais juoksulenkkejä?
En enää pysty. Aamu alkaa vaa'alta, kirjotan kaikki päivän syömiseni ja kalorimäärät pieneen vihkoseen ylös, ja joka päivä on pakko harrastaa edes jotain liikuntaa. Välillä mietin onko tässä kyse enää pelkästään siitä, että haluan laihtua. Tästä on tullut joku ihme peli. Jos hallitsen mitä syön, hallitsen myös kaiken muun elämässäni. Kontrollin tunne on kuitenkin niin ihana, enkä halua päästä siitä eroon. Oon niin hukassa, mitä oikeen haluan elämältäni? Haluan olla laiha?

Mutta sen tiiän, etten aio antaa minkäänlaisten syömisongelmien pilata mun vaihtovuottani.