Normaali syöminen, mitä se on?

Maiseman vaihdos teki toisaalta ihan hyvää, ja varsinkin aluksi oli aivan ihanaa laivalla. Poikaystävän perheen ruokatottumukset on vaan aivan erilaiset kuin mulla. Siis sellaset täydelliset, syödään 5 kertaa päivässä terveellisesti, eikä napostella yhtään mitään. Miks sit valitan? Ne katseli kaikkia ruokalistoja pitkään ja seisovassa pöydässä kierteli ensin ja sitten vasta otti syötävää. Jokaisesta suupalasta nautitaan ja kaikki syödään niin hitaasti, ja ruuasta puhutaan ja puhutaan ja puhutaan ihan kokoajan. Sehän on vaan oikeesti hyvä, niin normaalit ihmiset tekee, ja niin elämästä ja ruuasta nautitaan. En tiiä, mut mua vaan rupes ahdistaan. Tunsin itteni jotenkin huonoksi ihmiseks, läskiks joka vaan ahmii kaiken eikä maistele sen kummemmin. Tätä asiaa en oikeesti osaa selittää edes itteleni, vaikka kuinka yritän. Niillä on omat syynsä syödä terveellisesti ja säännöllisesti, enkä sais valittaa, oli se niin hieno reissu kuitenkin. Mutta miks en vois olla semmonen, että söisin aina niin pieniä annoksia ja salaattia ja tämmöstä. Pelkään, että jos yhtäkkiä alan syömään sillälailla, niin ne ihmettelee. En uskalla syödä niitä vähempää, mutta en todellakaan halua syödä yhtään enempääkään, ja vitsi kun ahdisti. Yksikin ilta... en pysty edes kertoon siitä. Jotenkin se pääty siihen, että söin pitsan ja pidättelin itkua, sitä ahdistuksen määrää en pysty edes kuvailemaan.
Ja laivalla olisin halunnut ostaa jonkun karkki jutun, mutta kun yleensä karkin syönti tarkottaa sitä, että ollaan nälissään sitten loppupäivä ja siellä ei ollut sitä mahdollisuutta. Tunsin itteni niin paskaks niiden seurassa. :(

Mun poikaystävän äiti kuitenkin halusi vaan järjestää kivan reissun, ja kun ne on kokoajan niin kilttejä mulle, tuntuu pahalta kirjottaa tänne, että ahdistuin niiden seurassa, kun ei ne sitä haluais. Ja kannellakin kiva ottaa aurinkoo kun yks on litteä vatsa paljaana siinä ja niin täydellinen kroppa. Tajusin, että en todellakaan voi esiintyä ilman paitaa missään.
Tajusin myös, että normaali syöminen on niin kaukana mun elämästä, että en edes muista millaista se on. Mä paastoon ja ahmin, paastoon ja ahmin... Tuolla söin normaalisti oikeeta ruokaa 5 kertaa päivässä, en ahminut. Lämmintä kevyttä terveellistä ruokaa, ja oikeesti aina ennen kun söin mulla oli kunnon nälkä, vaikka syötiinkin niin useasti. En ymmärrä.

Välillä mun päähän tunkeutuu ajatus, luovuta jo. Miksen vaan alkais syömään normaalisti ja terveellisesti, miksen vaan hyväksyis itseäni tällaisenä. Joskus katson peiliin ja pidän näkemästäni, mutta sitten herään ja tajuan kuinka ruma olen. Ällöttävää miten saatoinkaan ajatella niin. Kamppailen itseäni vastaan. Toinen puoli sanoo, lopeta pelleily ja ala nauttia elämästä, sulla on hyvä vartalo, olisit tyytyväinen. Toinen taas huutaa päälle vitun ruma läski sun on pakko laihtua, et ole minkään arvoinen noin lihavana, et ansaitse onnea noin isokokosena, vain laihuus voi tehdä susta onnellisen.
Miks laihuus on oikeesti niin kaunista, miksi?

Sellaiset itsevarmat kurvikkaat naiset on oikeesti kauniita, miksi niitä ei ihannoida samallatavalla kuin laihuutta? Miksi h&m:n mainoksissa keikestelevillä malleilla ei ole tissejä eikä muotoja?

Mitä jos alkaisin vain rakastamaan itseäni ja kehoani, sitä mitä mulla on. Isot reidet, isot tissit, iso pehva, kurveja. Mitä vikaa niissä on, oon kuitenkin nainen.
Mutta ei en ikinä uskaltaisi, en todellakaan uskaltaisi luopua tästä. Pienestä maailmastani, jossa haluan olla niin kevyt, että lähden lentoon, niin laiha, ettei kukaan pystyisi satuttamaan, niin kaunis ja siro. En pystyisi luopumaan kaloripäiväkirjastani, jolle olen vannonut uskollisuuttani, en tavoitteistani joita kohti kuljen päättäväisesti. Pieni oma unelmani joka vielä toteutuu, laihuus, en aijo jättää sua <3

Kuolen tähän itseinhoon

Oon itkenyt, oon ollut niin ahdistunu, että välillä mietin voiko tähän kuolla. En oo pystynyt edes tuleen kirjottamaan tänne, oon niin epäonnistunut, niin huono ja niin lopussa.
Vihaan itteeni. Vihaan kaikkee mun kehossa. En halua olla näin läski. En halua elää näin.

Oon syönyt tänään
3 leipää, joissa juustoa ja kurkkua
maustamatontajogurttia, mysliä ja viinimarjoja
digestivekeksi
makaroonilaatikkoa, ketsuppia (yök yök yök)
ruisleipä
4 viinirypälettä
3 karkkia

Ja kello on vasta puoli 5

Eieieieieieieiiii. En syö tänään enää YHTÄÄN MITÄÄN ja se on lupaus, ja lupauksista pidetään kiinni, jos haluaa laihtua.

Alkuviikosta mulla oli ihan hauskaa, näin aika paljon kavereita ja oli kivaa. Mun on vaan pitäny jo pitkään tehdä yks tärkee juttu Se olis pitänyt palauttaa eilen, mutta en oo vieläkään saanut sitä valmiiksi. Oon pyytänyt äitiltä apua, mutta se vaan huutaa ja puhuu niin ilkeesti, ja kun mä itken niin se huutaa siitäkin. Ei susta oo mihinkään.
Mun on pakko saada se tänään valmiiksi, koska huomenna lähetään poikaystävän perheen kanssa risteilylle. Sekin ahdistaa. Sen sisko on niin täydellinen, ja mä oon pelkkä ällöttävä läski luuseri. Vihaan itteeni ehkä eniten silloin kun oon poikaystäväni perheen seurassa. Se on ihan kamalaa, kun asia on niin. Musta tuntuu, että ne ajattelee kokoajan kuinka läski oon, kuinka kamala ihminen ja tyttöystävä oon. Ehkä musta vaan tuntuu siltä. Ne on aina tosi kilttejä mulle, mutta tiedän, että ne ei näytä sitä mitä ne oikeesti ajattelee musta. Mun on vaikee olla sellasten ihmisten kanssa. En tiedä ajatteleeko ne musta oikeesti hyvää vai pahaa. Esittääkö ne.

Ja sen sisko on itse täydellisyys. Kaikille niin kiltti ja ihana, täydellinen vartalo ja täydellinen muutenkin. Poikaystäväni kohtelee sitä niin hyvin. Ei se ikinä sanois niin kamalia asioita suuttuessaan sen siskolle kuin mulle. En ikinä haluais mitään pahaa poikaystäväni siskolle, en todellakaan, en vaan haluais olla itse näin huono. Oon kateellinen vaikken sais olla, ja se ahdistaa. Oon vihanen itselleni.

Mutta nyt lenkille, jos vaikka saisi tän ällöttävän olonkin pois :)

Huono itsekuri

Eilen pyöräilyä 20 km ja juoksulenkki 8 km.
Sen lisäks olin pyörällä koulussa niin siitäkin tuli vielä hyötyliikuntaa yhteensä 6 km. Oon ihan tyytyväinen tohon liikuntamäärään, mutta sit syömiset meni eilenkin ihan päin persettä. Mulle on tullut nyt aivan ihmeellinen rytmi elämään, kun kaikki harrastukset on jääny kesätauolle. Syön aamulla yleensä ruisleivän, sitten koulussa syön lounaan, mutta sitten kun koulun jälkeen tuun kotiin mulla on aivan järkyttävä nälkä tai ehkä enemmänkin mulle on juurtunu sellanen tapa, että syön aina koulun jälkeen ja luulen että mulla on nälkä, vaikka ihan hyvin pärjäisin ilman ruokaa. Tässä kohtaa ratkeen yleensä ahmimaan, yök :( No sitten tulee kauhee ahdistus ja oon loppupäivän syömättä. Miksen pysty hallitseen itseeni yhtä pientä hetkee???

Rasvaa, sokeria, kaloreita

- löytyy mun ruokavaliosta ihan liikaa

Varmaan puolet mun päivittäisistä kaloreista tulee herkuista. Kunnollista ruokaa syön vaan harvoin, mutta tilalle tulee sitten kaikki ällötykset. En tiiä millä keinolla pääsen eroon tästä hirveestä himosta herkkuihin, mutta jotain on pakko keksiä, koska mun on pakko karsia kaikki moska pois mun ruokavaliosta, että saan tän painon laskemaan. Tänään olis vuorossa taas pyörälenkki ja jos ehdin niin illalla vielä juoksulenkki. Aattelin, että voisin tossa pyöräillessä poiketa kaupan kautta ja ostaa miniporkkanoita tai jotain muuta terveellistä naposteltavaa, niin ehkä huomenna saisin pidettyä itseni kurissa noiden herkkujen suhteen :)