Äiti on jotenkin niin omissa maailmoissaan kokoajan. Siihen ei saa mitään yhteyttä, se puhelee vaan meidän koirille ja touhuaa niiden kanssa. Se ei oikein puhu mulle mitään paitsi ehkä sillon kun mä kysyn jotain. Mitä jos se ei vaan enää jaksa. Jotenkin äiti on aina kuitenkin ollut sellanen tukipilari, se on pitänyt perheen kasassa, mutta tää vuosi on ollut niin rankka meillä kotona, että ehkä se on vaan niin lopussa. Onhan äiditkin vaan ihmisiä.
Ja mun pikkuveli, sain kuulla että se polttaa pilvee ja on kai menny kokeileen jotai muitakin aineita. Sain joskus loppu talvesta tietää mun kaverin kautta, että se oli kokeillu pilvee. Lupasin olla kertomatta porukoille, mutta sillä ehdolla, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. No ei sitten näköjään ollut. En vaan haluais porukoille lisää huolta. Mitä sille voi edes tehdä, kun ei mun veli usko mitään... Pelkään, että sille tapahtuu jotain. Se on vasta 15, ihan kakara ja koko elämä edessä.
Sitten asiaan, jonka takia oon itkenyt monena iltana. Pari viikkoo sitten unohdin ottaa pillerin, ohjeissa sanottiin, että silloin pitää silleen jättää menkat väliin ja jatkaa suoraan seuraavaan laattaan ja näin ehkäsyteho säilyy. No unohdinpa ostaa sen uuden laatan ja pilleri unohtu taas, tai jouduin ottaan seuraavana päivänä 2 pilleriä kerralla. Periaatteessa on niin pieni riski, että olisin tullut raskaaks, koska viime kerrasta oli kuitenkin vähän aikaa... mutta ei kuiteskaan tarpeeks kauaa. Ja mun poikaystävä sai oikein kunnolla lietsottua paniikkia. Mitä jos, mitä jos...
Mitä jos olisin raskaana, en pystyis pitään sitä lasta. Oon vielä ite ihan lapsi ja mulla on koko elämä elämättä. Vaihtovuosi, lukio, täysi-ikäisyys, kaikkee mahdollista. En kestäis kuinka kaikki puhuis selän takana, kauhistelis ja ihmettelis, vanhemmat pettyis, isovanhemmat järkyttyis. En kestäis sitä painetta. Lihoisin. Mun pitäis tappaa se, oma lapsi, mun pitäis tehdä abortti. Mutta mun poikaystävä ei ikinä, EI IKINÄ suostuis siihen, ja joutuisin kantaan hirveetä syyllisyyttä sisälläni ilman minkäänlaista tukea. Luultavasti mun poikaystävä syyttäis mua sen lapsen tappamisesta. Musta tuntuu, että see ei ymmärrä, mitä se on ottaa vastuu toisesta ihmisestä. Ei se oo mitään kotileikkiä, se pilais meidän molempien elämän.
Mutta silti, mitä jos mun mahassa kasvaa pieni viaton vauva, joka haluaa tulla rakastetuks ja joka haluaa saada mahdollisuuden elämään, ja sit se tapettais, maailman kaunein olento.
Törmäsin joskus tälläseen videoon...
Sinulla on kaunis hymy, äiti
Äiti, rakastan sinua
Minua pelottaa
Mitä he tekevät minulle! Se sattuu
Äiti auta minua
Etkö rakasta minua enää
Rakastan sinua koko sydämmelläni
Miksi et rakasta minua enää
Mitä tein väärin
Äiti haluan elää
Äiti rakastan sinua
Kuulen noi lauseet päässäni aina, kun mietin mitä jos mun mahassa kasvaakin uusi elämä.
Mun poikaystävä olis ehkä rakastava isä, mutta mä en pystyis siihen.
Käyn ostamassa sen testin heti kun pystyn Toivon, rukoilen, että kaikki on hyvin, että en olis raskaana.
Ja anteeks nyt kun oon harhautunut taas kerran aiheesta. Tän blogin pitäis kertoo mun laihduttamisesta, mutta en oo pystyny keskittyyn siihen. Oon syöny ihan liikaa, oon lihonu, vihaan itteeni, vihaan mun kehoa, oon huono ja epäonnistunut kaikessa.
Itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti