paino: 54 kg
Siinäpä minä olen hienosti numeroina. Eli siis ihan normaalipainoinen tyttönen olen, ongelmana on vaan se että mulle ei riitä pelkkä normaali. Haluan olla laiha, kaikista laihin, niin pieni ja hento että lähden lentoon.
Kaikki taisi alkaa ala-asteelta joskus neljänneltä tai viidenneltä luokalta. Sitä alko jotenkin miettiin paljon enemmän omaa ulkonäköönsä, painoonsa yms. Harrastin taitoluistelua, ja voi että muistan ne hetket kun hypittiin peilisalissa ja näin itseni kaikkien muiden keskellä niin lihavana ja isona. Lisäksi paras ystäväni oli hyvin pienikokoinen, paljon lyhyempi ja hoikempi kuin minä. Tunsin itseni rumaksi ja kömpelöksi jättiläiseksi. Aloin jonkin verran katsella kalorimääriä ja joskus kirjasin ylös mitä söin, mutta yleensä unohdin asian ja söin mitä huvitti. Ruoka ei ollut vielä vallanut koko ajatusmaailmaani, mutta ihanne laihuudesta oli juurtunut mieleeni pysyvästi.
Yläasteen alussa ruuasta ja laihuudesta alkoi tulla enemmän pakkomielle. Oli paljon kausia kun yritin olla syömättä ja laihduttaa, mutta sitten aina retkahdin. Aloin myös jonkin verran ahmimaan, minkä seurauksena oli aivan järkyttävä ahdistus. Paino kuitenkin nousi ihan normaalisti eikä kukaan huomannut pahaa oloa mun sisällä.
Murrosikä oli mulla aivan hirveä. En osannu purkaa pahaa oloa, joten viiltelin. Kärsin jonkin asteen masennuksesta ja välillä tuntu etten oikeesti enää kestä. Kasiluokan lopussa tuli mukaan sitten päihteet. En tiiä miten selvisin hengissä sellasista alkoholimääristä tai muutenkaan siitä ajasta. Saan kiittää vanhempiani, jotka kuitenkin yritti pitää mut kaidalla tiellä, vaikkei se helppoo niillekkään ollu. Sen hölmöilyn aikana kuitenkin unohdin hetkeks laihduttamisen ja ruokaan liittyvät asiat muutenkin, välillä aattelin jopa olevani onnellinen. 
Sitten ysillä rakastuin <3
Elämä lähti nousu suuntaan, päihteet jäi ja olin pitkästä aikaa oikeesti onnellinen, ja edelleenkin oon onnellinen samaisen miehen kanssa. Tavallaan se kai pelasti mut.
Järkytys iski kuitenkin vuosi sitten kun astelin pitkästä aikaa vaa'alle. 64 kiloo taisin painaa läskeimmilläni. Päässä ei pyöriny enää mitään muuta kun pakko laihtua, keinolla millä hyvänsä!
Ja tässä sitä nyt ollaan 10 kiloo kevyempänä (tuntuu kyllä ettei näy missään vaikka painoo onkin lähteny). Täydet mahdollisuudet onnellisuuteen, ihana rakas poikaystävä, ehjä huolehtiva perhe, kavereita, kohtuullisesti rahaa, opiskelupaikka, koti, ihania tulevaisuuden suunnitelmia, siis kaikki edellytykset hyvään elämään! Mutta mitä mä teen, lukitsen itteni vankilaan joka on täynnä sääntöjä. Taistelen ruokaa ja kaloreita vastaan niin paljon etten jaksa tehdä enää muuta.
Oon vaan jotenkin onnistunu rakentaan elämäni sen ajatuksen päälle, "sitten kun oon laiha..." Ja jotenkin aina epäonnistuessani jossakin asiassa ajattelen ettei se haittaa koska musta tulee vielä laiha. Pahinta on se, että tiedän valehtelevani itselleni. Pelkään että se parin kilon laihtuminen ei teekkään musta sen onnellisempaa, mutta en uskalla enää perääntyä. Oon päättäny kerrankin onnistua, näyttää kaikille että mä pystyn taisteleen läskejä vastaan ja saamaan kehostani täydellisen. En aio enää luovuttaa. Musta tulee vielä laiha!!!
Oon jo pitkään halunnu alottaa blogin, mutta vasta nyt sain vihdoin aikaseks. Jotenkin mun ajatukset on niin sekavia, että haluan selventää niitä, yrittää saada järkee tähän touhuun. Oon niin hukassa tällä hetkellä en tiiä mitä oon, mitä haluan, en luota melkein kehenkään täysin. Tää kaikki laihdutus on vallannu mun ajatukset niin täydellisesti, että mun on pakko saada purkaa niitä johonkin, ja tää blogin kirjottaminen anonyymina tuntu jotenkin hyvältä ajatukselta. Aion alkaa kirjotteleen tänne tästä mun laihdutus prosessista ja ajatuksista joita ei vaan yksinkertasesti voi sanoo ääneen. Lähinnä varmaankin vain itseni huviks, mutta onhan se aina kannustavaa, jos lukioita on :)
Ja sori tämmösestä vähän sekavasta postauksesta, mutta alottaminen on aina vaikeeta. Toivottavasti mun elämästä muodostu edes jonkinlainen kuva.
Kuvat on weheartista, joskus saatan laittaa jotain omia (esim. profiilikuva on oma) mutta en mitään mistä mut tunnistais.
Sun tekstit on aika raakaa luettavaa. Itsellänikin oli rankka nuoruus, join jokapäivä,viiltelin,en syönyt juuri mitään, olin psykiatrisella osastolla ja lopulta jouduin nuorisokotiin, joka pelasti minut. Toivon, että et ole vielä pitkään aikaan kevyt kuin höyhen, sillä silloin olisit poissa. Niinkuin itsekkin sanot sinulla on kaikki mitä tarvitset, joten elä ja nauti siitä kaikesta ihanasta mitä sinulla on.
VastaaPoistaUskon, että selviät tästä kaikesta, kunhan vaan lakkaat tuijottamasta itseäsi liikaa. Laiha voi olla, vaikka söisikin hyvin, pitää vain tehdä oikeita valintoja. Ja eihän elämä olisi mitään ilman pieniä nautintoja kuten suklaa tai karkit, ei voi koskaan tietää pääseekö niistä nauttimaan vielä tämän elämän jälkeen,joten nyt on paras hetki nauttia,mutta kohtuudella tietysti. Sinä itse olet itsesi pahin vihollinen ja vain sinä voit nostaa itsesi takaisin parempaan elämään.
Kuulostan joltain terapiatädiltä, mutta olen kokenut niin samoja asioita kuin sinä ja selvinnyt. Oikeesti tsemppiä ja jaksamisia sulle :)
Kiitos kommentistasi, ja hienoa ja kannustavaa kuulla, että olet selvinnyt rankasta nuoruudestasi :) Ehkä minäkin olen sen pahimman vaiheen yli päässyt. En osaa oikein selittää, välillä on vaan niin paha olla, ja en oikein osaa purkaa sitä. Laihduttamisesta on tullut eräänlainen apuväline päästä omaan pikkumaailmaan. En osaa riidellä ihmisten kanssa, en osaa sanoa kunnolla vastaan ja ajattelen helposti että vika on aina minussa. Ajattelen etten vain millään riitä ja täytyy olla parempi, ja laihduttamisesta on tullut omallatavallaan helppo tapa olla vähän "parempi".
VastaaPoistaMinun tarvitsisi vain arvostaa itseäni enemmän ja suhtautua eritavalla negatiivisiin asioihin. Se vain tuntuu liian vaikealta, ja ainakin vielä on turvallisemman tuntuista vetäytyä sinne omaan maailmaan, jossa pystyy kontrolloimaan painoaan ja sen kautta koko elämäänsä (tiedän kuulostaa tyhmältä). En tiedä, saa nähdä miten tässä loppujenlopuksi käy.
Kiitos kuitenkin kun annoit ajattelemisen aihetta! :)